perjantai 15. tammikuuta 2010

Päivän sitaatti

Seuraava lyhyt tarina on peräisin Yasmina Khadran teoksesta Bagdadin kutsu. Mielestäni siinä kiteytyy jotain olennaista uskon olemuksesta, joten siksi halusin kirjoittaa sen tänne muidenkin luettavaksi.

Kun johdin viisikymmentä vuotta sitten Jordaniassa setäni satapäistä kamelikaravaania, pysähdyin kerran Ammanin lähistöllä erääseen kylään. Oli rukouksen aika. Menin miehineni moskeijaan ja ryhdyimme puhdistautumaan kivetyllä pikkupihalla. Silloin imaami, säihkyvään kaapuun pukeutunut vaikuttava mies, tuli luokseni. ”Mitä te teette, poikani?”, hän ihmetteli. ”Peseydymme rukousta varten”, minä vastasin. ”Luuletteko te, että vesileilinne riittävät puhdistamaan teidät?”, kysyi imaami. ”Täytyyhän meidän toki puhdistautua ennen kuin menemme rukoussaliin”, selitin. Silloin imaami otti taskustaan kauniin ja tuoreen viikunan, pesi sen perusteellisesti vesikulhossa ja halkaisi sen sitten silmiemme edessä. Kaunis viikuna kuhisi matoja. Imaami päätti opetuksen sanoen: ”Ei ole kyse ruumiin vaan sielun puhdistamisesta, poikani. Jos te olette mätiä sisältä, joet ja meretkään eivät kykene teitä puhdistamaan.”

1 kommentti:

  1. Salamualaikum,

    oliko kyse siitä, että kyseessä olevat peseytyjät eivät olleet valmistautumassa henkisesti rukoukseen? :)

    VastaaPoista