maanantai 16. elokuuta 2010

Ihminen, aasi ja koira

Seuraava tarina on peräisin Marjaneh Bakhtiarin kirjoittamasta romaanista Mistään kotosin (s.360). Omasta puolestani toivon, että osaisin käyttää Jumalan (kunnioitettu ja ylistetty olkoon Hän) minulle suoman elinajan viisaammin kuin tarinan ihminen. Tarinassa tuntuu kuitenkin olevan ainakin jonkin verran perää, sillä tunnistan lähipiiristäni henkilöitä, joihin seuraava kuvaus sopii.

Jumala oli antanut ihmiselle yhtä pitkän elinajan kuin aasille ja koiralle, kolmekymmentä vuotta. Aasi kuitenkin tyytyi viiteentoista vuoteen ja lahjoitti loput vuotensa ihmiselle. Koira ei tahtonut olla pekkaa pahempi, vaan se teki samoin. Niin ihminen sai kuusikymmentä vuotta elinaikaa. Siitä saakka on kuitenkin ollut niin, että ihminen elää hyvää ja täysipainoista elämää vain kolmenkymmenen ensimmäisen vuotensa ajan. Kolmenkymmenen ja neljänkymmenviiden vuoden välillä hän tekee liikaa töitä ja kerää itselleen tyhjänpäiväistä puuhaa ja monenlaista kapinetta. Neljänkymmenenviiden ja kuudenkymmenen välillä hän vahtii majaansa, jossa on koko hänen omaisuutensa, ja haukkuu kuin hullu heti kun joku tulee lähelle.